Meidän kannalta on tärkeää, että voimme maksaa energiaremontin leasing-mallilla. Näin emme joutuneet ottamaan sitä varten erillistä lainaa.
Timo Juurikko

As Oy Vehnä-Hovi

Asumisen päästöt nollaan Huittisissa

Satakunnan ensimmäinen Energiaremontti-kohde kustantaa mittavan remontin energialaskusta säästämillään rahoilla. Samalla taloyhtiöstä tuli hiilineutraali.

Huittisten keskustassa sijaitseva As Oy Vehnä-Hovi on tehnyt laajan energiaremontin. Remontissa vaihdettiin kaukolämpö maalämmön ja aurinkosähkön yhdistelmään, minkä lisäksi poistoilman lämpö ryhdyttiin ottamaan talteen. Samalla uusittiin taloyhtiön poistoilmapuhallin ja modernisoitiin pihavalaistus sekä päivitettiin kiinteistön rakennusautomaatio.

Remontin ansiosta taloyhtiön lämmityskulut putosivat lähes kolmasosaan.

”Kustannussäästö on merkittävä”, kertoo As Oy Vehnä-Hovin hallituksen puheenjohtaja Timo Juurikko.

Nelikerroksinen ja nelirappuinen Vehnä-Hovi on rakennettu 1973, ja siinä on yhteensä 44 huoneistoa. Aiemmin sen lämmitykseen kului vuodessa 350 megawattitunnin verran kaukolämpöä.

Nyt lämmitykseen ja lämpimään käyttöveteen tarvittava energia saadaan kiinteistön pihalle poratuista energiakaivoista ja auringosta. Muutokset pienentävät taloyhtiön energialaskua reilut 19 000 euroa vuodessa.

Maalämpöpumppujen teho on 100 kilowattia. Se vastaa kymmenen suurehkon omakotitalon lämmittämiseen tarvittavaa tehoa.

Taloyhtiön katolle asennetun 65-neliön aurinkosähkövoimalan teho on yhdeksän kilowattia (kWp). Järjestelmää voidaan myöhemmin laajentaa. Taloyhtiö aikoo myydä sähköä omille asukkailleen, kun se on lainsäädännön kannalta mahdollista.

Säästöjen lisäksi energiaremontti on parantanut asukkaiden olosuhteita: ilmanvaihto on parantunut ja pihalla näkee paremmin. Etävalvonnan avulla varmistetaan, että olosuhteet ja säästöt toteutuvat luvatusti.

Juurikolle itselleen on tärkeää myös se, että energiaremontti on poistanut asumisen hiilijalanjäljen kokonaan. Lämpöpumput käyttävät täysin päästötöntä vihreää sähköä.

”Kaukolämmöstä luopuminen on minusta suurin ympäristöteko, minkä kerrostaloasukas voi tehdä”, Timo Juurikko sanoo.

Kaukolämmön polttoaineet vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti. Huittisissa kaukolämpö syntyy polttamalla turvetta, öljyä ja haketta. Tampereella kaukolämmön pääenergianlähteenä ovat puu ja turve, Helsingissä ja Turussa puolestaan kivihiili.

Rahaa myös muihin remontteihin

Energiaremontti rahoitettiin OP:n rahoitusmallilla, jossa remontin kustannukset veloitetaan taloyhtiöltä kiinteällä kuukausimaksulla. Vehnä-Hovissa remontin kustannukset maksetaan kokonaan uuden energiajärjestelmän tuottamilla säästöillä.

Asukkaiden yhtiövastike pysyi siis ennallaan, vaikka talon tekniikka parantui. Vehnä-Hovin lähes 30 vuotta palvelleet kaukolämmönvaihtimet olivat jo elinkaarensa päässä, ja ne korvattiin maalämpöpumpuilla. Tavoitteena on, että remontin ansiosta talon tekniikka on kunnossa seuraavat 20 vuotta.

”Muutama asukas on kysynyt minulta, voiko tämä olla tottakaan, kun kaikki vaikuttaa niin hyvältä”, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Timo Juurikko sanoo.

”Se on meille iso helpotus, että yksi toimija otti kokonaisvastuun koko projektista alusta loppuun saakka.”

Samaa sanoo Vehnä-Hovin isännöitsijä Päivi Valkama Realia Isännöinti Oy:stä.

”Energiaremontin pointtina on, että saimme nyt kokonaisuuden, jossa kaikki osat toimivat varmasti yhteen. Olisimme voineet hankkia maalämmön jostain, lämpöpumpun toisaalta ja aurinkopaneelit kolmannelta toimittajalta, mutta tällöin kokonaisuus ei olisi ollut kenelläkään hanskassa.”

Valkama on huomannut, että monessa taloyhtiössä mietitään nyt energia-asioita. Hän uskoo, että Vehnä-Hovin esimerkki saa monet taloyhtiöt miettimään kaukolämmöstä luopumista.

”Itse olen jo pidemmän aikaa kauhulla ajatellut erityisesti vanhojen taloyhtiöiden tilannetta, kun kaukolämmön hinta nousee ja sitä ei voi mitenkään kilpailuttaa. Vanhoissa taloissa on niin paljon korjausvelkaa ja remonttitarvetta, että asukkaiden maksuosuus voi kasvaa kohtuuttomaksi.”

Kerrostalo
Huittinen
Rakennusvuosi 1973
Asuntojen määrä 43

Energiaremontin sisältö

Maalämpö, poistoilman lämmöntalteenotto, aurinkosähkö, pihavalaistus, automaatio, älykäs ohjaus ja etäseuranta, rahoitus

Vuosisäästöt, eur
19 000

Lue lisää muista kohteistamme.

Turku Uittamo
Turku Runosmäki
Helsinki Maunula